Kehityksen huipulla

Otsikko kai koskee minua itseänikin. Johan tässä iässä pitäisi vihdoin olla sekä fyysisen että henkisen kasvun osalta valmis, kypsä ja elämänsä kunnossa. Aivojen otsalohkonkin pitäisi jo 25. ikävuoteen mennessä olla kehittynyt. Ajattelin kuitenkin tässä postauksessa käydä läpi kohta lopuillaan olevaa jaksoamme; Lisääntyminen, kasvu ja kehitys.

Kohta se on ohi, viimeinen viikko menossa. Yhdeksän päivää tenttiin (ensi viikko on siis tenttiviikko). Ja mikä parasta, yhdeksän päivää joululomaan! Nopeasti se syyslukukausi on vierähtänyt. Nopeasti tämä massiivisen pitkältä vaikuttanut 7+1 viikon pituinen jaksokin on kulunut. Ja millainen jakso!

Tässä tentin kynnyksellä todella tuntuu, että koko ihmisen kasvu ja kehitys ihan kaksitumaisesta tsygootista (eli hedelmöittyneestä munasolusta) aikuisikään asti pitäisi nyt osata. Ja niinhän se pitääkin. Eikä pelkästään fyysinen puoli, vaan myös se psykososiaalinen kehitys, murrosikä, kaikki lapsen oppimat taidot ja seksuaalisuus. Näiden lisäksi bonuksena on vielä anatomiaa ja lääketiede-lisänä kehityshäiriöitä ja genetiikkaa. Tuntuu kuitenkin, että valtavasta tenttiaineistosta huolimatta osaankin jotakin! En tiedä, osaanko tarpeeksi hyvin tenttiä ajatellen, tai osaisinko selittää mitään asioita kovin yksityiskohtaisesti, mutta jonkinlainen kokonaisuus on tässä kuitenkin tullut hahmotetuksi.

Täytyy jälleen kerran olla kiitollinen Tampereen lääkiksen opetussuunnitelmalle. Olenkin sanonut kurssikavereille, että ilman pbl:ää ja tutor-istuntoja tuskin lukisin yhtään mitään tässä jakson aikana. Kaikki opiskelu jäisi tenttiviikolle, ja mikä paniikki siitä seuraisikaan... Nyt kuitenkin tutor-keissit ja oppimistavoitteet pakottavat opiskelemaan jo jakson aikana, aika paljonkin. Lisäksi samat asiat kertautuvat sitten luennoilla ja mahdollisesti vielä jossakin ryhmätyössä.

Ryhmätöitä varten meillä on ollut ennakkotehtäviä, kuten ne kamalat lantion anatomiatöihin valmistavat monisteet, joita tuskailin monena iltana. Mutta se tuskastelu kyllä kannatti, koska itse anatomian ryhmäopetuksessa asiat hahmotti paljon paremmin, kun niitä oli jo etukäteen opiskellut (vaikkakaan itseopiskelu ei tuntunut kovin hyvin jäävän päähän). Ehkä tärkeämpää varsinaista opetusta edeltävässä itseopiskelussa on se, että pohtii kysymystä, kuin se, että löytäisi vastauksen siihen. Kysymyksen pohtiminen, ja mikä parempaa, sen herättämät (jopa tuskan) tunteet, herättävät myös motivaation saada vastaus, ja näin tieto jää ehkä paremmin mieleen.

Tämä jakso alkoi lokakuun puolivälin jälkeen naisen ja miehen genitaalien anatomialla ja sukusolujen kypsymisen opiskelulla sekä histologialla. Teoriaopinnot etenivät hedelmöityksen kautta sikiön alkukehitykseen, gastrulaatioon (alkiokerrosten muodostumiseen), neurulaatioon (hermostoputken kehittyminen) ja organogeneesiin (elinten muodostumiseen). Myös istukan kehitystä, anatomiaa ja fysiologiaa opiskelimme sekä kirjoista että oikeaa istukkaa leikkelemällä sairaalan yhteydessä olevassa kliinisessä opetuskeskuksessa. Meitä oli iso ryhmä, eikä siinä kovin paljoa itse saanut tehdä, mutta ainakin harjoituksen jälkeen muistan varmaan aina, että napalaskimoa on vain yksi. (Napavaltimoita sen sijaan kaksi.)

Jossakin välissä pääsimme myös leikkimään lääkäriä päiväkoteihin nallesairaalan muodossa. Hoidimme lasten pehmoleluja mm. laastarein ja kierresidoksin. Lapsille jäi toivottavasti mukava kokemus "lääkärissä" käynnistä ja me saimme kokemusta eri-ikäisten lasten kanssa vuorovaikuttamisesta. Lapsen lääkärinä (tai tässä tilanteessa lapsen nallen tai muun lelun lääkärinä) toimiminen oli yllättävän haastavaa, kun piti miettiä, millaisia asioita lapselle voi puhua. Mitä hoito-ohjeita voi kotiin antaa, niin että lapsi ymmärtää ne? Ymmärtääkö lapsi, jos kirjoitan ohjeeksi, että lepoa viikon ajan? Tietääkö lapsi mikä on viikko? Omat potilaani, tai potilaideni huoltajat (eli lapset) olivat kaikki aika reippaita, ja ne ujoimmatkin uskaltautuivat vastaamaan, kun jotain kysyin. Uskon siis jatkossakin pärjääväni lasten kanssa vastaanottotilanteissa. Nallesairaala siis oli kaiken kaikkiaan hyödyllinen kokemus. Meillä se onneksi kuuluu pakolliseen opetukseen, eli kaikki pääsevät sinne.

Teoriaopetus jatkui raskauden ajan muutoksien ja sikiön kasvun opiskelulla. Synnytystä emme valitettavasti päässeet "livenä" näkemään, mikä tietysti olisi oppimisen kannalta ollut optimaalisinta, mutta ainakin saimme jonkinnäköisen video-kuva-demonstraation synnytyksen kulusta ja vauvan ulosauttamisesta. Minulla tässä tilanteessa oli tosin etulyöntiasema aikaisemman koulutukseni vuoksi, koska olen päässyt sairaanhoitajaopintojeni aikana lyhyeksi ajaksi harjoitteluun synnytysosastolle, ja synnytyksiä olen nähnyt kolme, joista yksi oli sektio (eli keisarileikkaus). Vaikka en silloin aivan tiennyt, mitä lääkkeitä potilaalle esimerkiksi annettiin, niin ainakin minulla on jokin mielikuva, miten asiat ovat edenneet synnytyksen aikana ja miltä se oikea synnytys tai sektio näyttää.

Olemme käyneet tähän mennessä läpi vauvan ja lapsen sekä nuoren kehityksen aikuiseksi, kaikki siihen liittyvät osa-alueet ja myöskin murrosiän muutokset. Nyt tiedän, mitä murrosikämittarilla esimerkiksi G4P4 pojan kohdalla tai M3P2 tytön kohdalla tarkoittavat. Minun pitäisi osata tulkita kasvukäyrää ja tietää mitä Lene-testillä (leikki-ikäisen neurologinen kehitys) tutkitaan. Näitä kehitysasioita pääsimme käytännössä opiskelemaan yhden aamupäivän aikana, jonka saimme viettää neuvolassa. Omalle kohdalleni sattui neuvola, joka toimi sekä äitiys- että lastenneuvolana, ja pääsin näkemään sekä vauvan että leikki-ikäisen neuvolatutkimuksia. Lisäksi yksi neuvolan asiakkaista sinä aamupäivänä oli raskaanaoleva nainen, joten pääsin myös näkemään äitiysneuvolapuolta. Hyvinkin opettavainen tilaisuus siis, vaikka itse toiminkin neuvolakäynnillä lähinnä vain tarkkailijana.

Jaksoon on sisältynyt lisäksi eettisten asioiden (mm. abortin ja keinohedelmöityksen) pohdintaa seminaareissa, genetiikkaa, kehitysvammaisuuden syiden opiskelua ja tietysti histologiaa. Nyt tutkimme histologisia (miehen ja naisen lisääntymiselimistö sekä sikiö) preparaatteja virtuaalimikroskoopeilla, emmekä enää vanhoilla käsikäyttöisillä laitteilla. Virtuaalimikroskopointi on paljon nopeampaa ja helpompaa kuin objektiivien säätely.

Nyt meillä on jäljellä enää torstaina viimeinen tutor-istunto ja ilmeisesti jaksoa kertaava seminaari. Ja tietenkin tentti. Haluaisin uskoa, että hallitsen jakson asiat tarpeeksi hyvin, mutta kyllä kertausta vielä tarvitaan! Tänään ajattelin kertailla anatomiaa. Huomenna on vapaapäivä, ja varmaan kertailemme yhdessä kurssikavereideni kanssa jotain juttuja.
Viikonlopun aion rentoutua Tartossa (paikalliseen lääkikseen tutustuen) ja sitten viimeinen rutistus tenttiinlukua ja se ihana joululoma!

Täytyy sanoa, että vaikka kulunut jakso on ollut raskas, ja nyt tuntuu, että se sisältää enemmän tietoa kuin yksi ihminen voi näin lyhyessä ajassa sisäistää, on jakso ollut myös monipuolinen ja mielenkiintoinen. Alkujakson tutorkeissien oppimistavoitteet olivat ihan järjettömän laajoja, ja niitä oli paljon. Nyt loppua kohti tahti on inhimillistynyt, ja asiat ovat aika lailla maalaisjärjellä ymmärrettäviä.

Olen iloinen, että opetustilaisuudet ovat olleet niin monipuolisia; luentoja, itsenäistä opiskelua, seminaareja, ryhmätöitä, käytännön taitoja, potilaskäyntejä, neuvolaa ja nallesairaalaa. Ainoa huono puoli käytännön harjoituksissa on se, että niitä on liian vähän ja ryhmäkoot ovat liian isoja.