Takana on melko raskas, mutta hyvin tuottoisa ja antoisa kenraaliviikonloppu näytelmämme Kolmen Kerroksen Kuolevaiset osalta. Vedimme näytelmää läpi bändin, ääniefektien ja tietysti tanssien kera viikonlopun aikana useampaan otteeseen, ja kyllä eilen kotiin tullessa oli niin väsynyt, että kaatui vain sänkyyn.
Kenraaliharjoituksissa saatiin kuitenkin paljon aikaan ja erityisesti kokemusta tanssimisesta kun musiikki on livebändin tuottamaa, eikä pyöri taustalla lyhennettynä alkuperäisversiona pahimmassa tapauksessa (tosin useimmiten kaverilla oli kannettava kaiutin mukana) kännykän kaiuttimen kautta. Toki tila oli oma rakas klubimme eikä Hällän teatterin näyttämö, jossa oikeasti esiinnymme, eli vielä on kokematta miltä se oikea lava tuntuu ja miten sinne mahtuu.
Nyt kuitenkin tanssit ovat oikeastaan todella hyvällä mallilla, jopa oma koreografiania, jota olen tässä koko kevään enemmän tai vähemmän stressannut. Oli myös todella hienoa nähdä tanssit nyt oikeiden pukujen kanssa ja ne päällä tanssiminen toi oman lisänsä koko hommaan. Yritin myös parhaani mukaan ottaa tanssiessani erilaisia ilmeitä, mikä on joskus vähän vaikeaa jos joutuu keskittymään omaan paikkaan ja siihen koreografiaan. Joskus hyvin eläytyessäni huomasin, että meinasin myöhästyä jostain liikkeistä.
Kaiken kaikkiaan näyttelijät vetivät suorituksensa todella hyvin, eikä vuorosanoja juuri unohdeltu. Oli myös hauskaa, että vaikka näytelmän nyt näkikin monta kertaa putkeen, oli se silti aina vähän erilainen. Esimerkiksi jotkut vuorosanat olivat sellaisia, että ne muutettiin joka kerralla. Ja nyt harjoituksissa joitain asioita ei ehkä joka kerta tehty niin täysiä kuin varmasti sitten näytöksessä tehdään. Uskon, että näytelmän katsojat tulevat kyllä nauttimaan siitä. Valitettavasti itse olen joka näytöksessä verhon toisella puolella, enkä näe miltä se sitten lavalla oikeiden valojen ja kaiken sen tunnelman keskellä näyttääkään.
Toivon kuitenkin, että mahdollisimman moni tulee meitä katsomaan! :) Ja erityisesti kaikki Tampereen lääkikseen hakevat; tämä on todella iso projekti, jossa ehkä sinäkin olet mukana ensi vuonna. Kannattaa todellakin tulla katsomaan, mitä on luvassa! Itsehän en ollut koskaan kuullutkaan teatterikerho Pseudosta ennen fuksivuottani, mutta tokikaan en ollut kuullut paljon mistään lääkisjutuista ennen sitä. Tiesin kuitenkin heti, että haluan lähteä mukaan, koska kaikki pseudolaiset vaikuttivat huipputyypeiltä ja heillä näytti olevan aina hauskaa keskenään ja muissakin kekkereissä toisten kanssa.
Loppukiitoksia eilen harjoitellessa sitä viimeistään huomasi, miten suuri porukka meitä onkaan ollut mukana projektissa. Ja sitten sitä mietti, että mistä löytyykään niin paljon ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti uhraavat tajuttoman paljon omaa aikaansa ilmaiseksi luodakseen lähes tyhjästä oikean kokoillan musikaalinäytelmän. Kyllä sitä pitää oikeasti ihailla. Ja varmasti olla itseensäkin tyytyväinen, koska minäkin olen uhrannut tälle lukuisia tunteja tästä fuksikeväästäni, satuttanut milloin minkäkin paikan ja kärsinyt milloin stressistä, milloin uupumuksesta ja joskus taas ihan vain lihaskivuista ja mustelmista, joita kovalla lattialla harjoittelusta on auttamatta seurannut.
Pian se ensi-ilta kuitenkin koittaa ja on aika nauttia työmme hedelmistä. En stressaa varsinaisesti esityksiä, vaan lähinnä odotan niitä innolla! Ei meidän tansseissa olekaan mitään stressattavaa, koska ihmiset osaavat ne kyllä jo hyvin. Aion kyllä lavalla vain nauttia fiiliksestä ja erityisesti näytösten jälkeisestä tunteesta, että on antanut kaikkensa ja kenties tuottanut jollekulle elämyksiä ja iloa.
Kannattaa käydä instagramista kurkkaamasta meidän kenraaliviikonlopun ja tulevan näytelmän fiilistelyjä... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti