Uusi jakso on lähtenyt hyvin käyntiin sydänasioiden merkeissä. Maanatain tutorista saimme tavoitteeksi opiskella sydämen anatomiaa ja sen toimintaa pumppuna sekä läppärakenteita. Eilisestä tutorista taas oppimistavoitteeksi muodostuivat muun muassa sydämen sähköinen toiminta ja sydänlihassolun histologia. Tänään meille pidettiin luento ekg:sta.
Tällä viikolla on ehditty siis opiskella jo vaikka mitä. Harjoitustyössä kuuntelimme sydänääniä niillä syksyllä lahjaksisaamillamme stetoskoopeilla. Kuuntelimme sekä normaaleja sydänääniä että sivuääniä ensin sellaisista harjoitus"kaiuttimista" yhdessä, sitten toisiltamme. Nyt on siis hallussa sekä aortta-, keuhkovaltimo- sekä oikean että vasemman puoleisten eteiskammioläppien kuuntelualueet. Joka kohdasta se sydämen pamppailu kuulosti hieman erilaiselta, joten mielenkiintoinen harjoitus oli! Lisäksi kuuntelimme hengitysääniä, joita itse en tosin meluisassa huoneessa juuri osannut kuunnella... poikaystävä saanee siis toimia myöhemmin koehenkilönä tämän suhteen.
Samaisessa harjoitustyössä opettelimme verenpaineen mittausta. Kuulostaa ehkä hassulta ajatukselta, että sairaanhoitaja opettelee mittaamaan verenpainetta, kun se kuitenkin on yksittäinen toimenpide, jonka suoritan tavallisen työpäivän aikana yleensä ainakin viisi kertaa. Tosin automaattimittarilla. Nyt meillä oli käytössä manuaaliset mittarit, joissa siis joko elohopeapatsaan tai painemittarin näyttämän lukeman avulla sydänääniä olkavarsivaltimosta kuuntelemalla tulkitaan potilaan systolinen ja diastolinen verenpaine. Olen toki tällaisellakin mittaustavalla joskus verenpainetta potilaalta tarkastanut, kun automaattimittari ei esimerkiksi eteisvärinäpotilaalla ole kunnollista tulosta (tai minkäänlaista tulosta) antanut. Mutta meille luennolla todettu fakta, että "harmillisen usein hoitajat mittaavat verenpaineita automaattimittarilla" (vaikka manuaalinen tapa on niin paljon parempi ja tarkempi), tuntui aika kurjalta. On hyvin idealistista ajatella, että hoitajilla olisi aikaa pumppailla mansettiin painetta ja sitten vähentää sitä pikkuhiljaa samalla potilaan pulssia stetoskoopilla kuunnellen ja käyttäen koko tapahtumaan yhden potilaan kohdalla aikaa n. 3-4min, kun automaattimittarilla verenpaineen saa mitattua alle minuutissa, eikä se sido hoitajaa istumaan hiljaa potilaan vierellä, vaan voi samalla esimerkiksi kirjata jotain. Eikä osastoilla yleensä ole kuin yksi manuaalinen verenpainemittari. On hyvin harmillista, että ihmiset, jotka eivät sitä oikeaa hoitajien työtä ole koskaan tehneet ja sitä kiirettä nähneet, alkavat kommentoida työskentelykäytäntöjä. Noh, ei kommentti varmasti pahalla ollut tarkoitettu. Mutta on helppoa sanoa, miten asioita pitäisi tehdä. Todellisuus vain usein ei takaa hyvien ideoiden toteuttamismahdollisuuksia.
Verenpaineenmittausharjoituskin - vaikkakin jo tuttua hommaa - oli aika hauska. Kaikki oikea tekeminen voittaa kyllä 6-0 kirjojen parissa istumisen. Nyt huomaa taas sen alkujakson hämmennyksen siitä, mistä kirjasta olisi paras lukea ja mitä. Kyllä meille joka jaksossa on annettu listat kirjoista, joita olisi jakson aikana hyvä lukea, mutta niitä on niin monta. Saman asian voi opiskella halutessaan vaikka wikipediasta, jos on varma tiedon oikeellisuudesta. Itse en tosiaan vielä ole ainakaan tehnyt päätöstä siitä, käytänkö mieluummin anatomian teksti- vai kuvastokirjaa, luenko fysiologiaa Boronin vai Guytonin kirjasta, opiskenko histologiaa solunetistä vai kahlaanko histologian tiiliskiven paksuista opusta... Internetin aika on tuonut lisäksi valtavasti tietoa ihan parin klikkauksen päähän, ja sieltäkin voisi lukea kaiken tarvitsemani tiedon ihan helposti ja nopeasti. Voisin katsella youtube-videoita tai kuunnella sydänääniä netistä monta tuntia joka päivä, jos aika riittäisi ja jos jaksaisin. Tietoa on niin paljon, että siihen ihan hukkuu.
Onneksi tämä jakso on, kuten aiemmin arvelinkin, jokseenkin jo ennestään tuttua asiaa. Sen vuoksi opiskelu onkin nyt helpohkoa, kun tiedän ennestään jo asioista jotakin. Tosin pelkään sitä, että lopulta tulen osaamaan vain ne asiat, jotka osasin jo ennestäänkin. Ettei tavallaan tästä jaksosta jää käteen mitään uutta. Siis kun joskus esimerkiksi vuoden päästä sydänasioita muistelee. Olen jo näiden vuosien aikana oikeastaan päässyt sinuiksi sen asian kanssa, että kaikkea ei voi osata eikä muistaa, ihmisiähän tässä vain ollaan. Toisaalta taas sitä toivoisi olevansa vielä 19-vuotias idealisti, lukion penkiltä yliopistomaailmaan siirtynyt nuori, joka uskoisi vielä muistavansa kaiken lukemansa, jos oikeasti haluaa. Ei tarvitsisi pikkuisia yksityiskohtia opiskellessa turhautua siitä, että tekee turhaa työtä kun ei näitä asioita kuitenkaan tule muistamaan myöhemmin enää.
Toisaalta, voihan sitä ajatella niinkin, että jos ne pikkuyksityiskohdat kokee tarpeeksi tärkeiksi, kyllä ne varmaan tulevaisuudessakin tulee muistamaan. Kyse on omasta kiinnostuksesta ja siitä, mihin sen suuntaa. Kertauskin on opintojen äiti. Minun pitäisi tietää, onhan tämä nyt varmasti kahdeksas kerta kun opiskelen samoja asioita sydämestä... (lukio, ylioppilaskirjoitukset, pääsykoe x3, biologian opinnot, sairaanhoitajaopinnot) Tosin ehkä eri syvyydellä ja eri osia painottaen, ja omaksi puolustuksekseni pakko myöntää suurimmasta osasta noista opinnoista olevan aikaa lähes kymmenen vuotta ;)
- jälkikäteen luettuna edelläoleva teksti oli aikamoista ajatusten virtaa. En ole varma, mikä sen punainen lanka loppujen lopuksi oli, mutta olkoot nyt näin :D -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti