En voi kertoa, mikä olisi oikea tapa oppia, tai sopiiko oma tyylini kenellekään muulle. Lisäksi en ole edes itse varma, olenko vielä näiden 20 vuoden aikana löytänyt itselleni sopivaa, omaa opiskelutyyliäni. 20 vuottahan on siis kulunut jo peruskoulun alkamisesta, eli kai tässä jotain pitäisi olla itsestään jo havainnut...
 |
| Itse olen ainakin alleviivailija. |
Kirjoitinkin jo aiemmin aika pinnallisesti siitä, miten opiskelin pääsykokeisiin, tai ehkä lähinnä mitä ja mistä luin. Lisäksi olen valitellut solujakson isoa työmäärää, ja varmaan myös antanut jonkinlaista kuvaa Tampereella lääkisopiskelusta ylipäätään. Joka tapauksessa, pääsykokeisiin lukiessa viimeistään olisi hyvä kehittää itselleen joku hyvä ja toimiva opiskelutyyli ja -rutiini, koska ei se lukeminen todellakaan siihen sisäänpääsyyn pääty! Aiheet muuttuvat totta kai varmaan motivoivimmiksi, koska ne liittyvät tulevaan ammattiin, mutta ainakin itseäni harmitti se, että laskeminen jää kokonaan pois. Aloin oikeasti tykästyä fysiikkaan ja monen tunnin laskurupeamiin. Olen aina tykännyt laskemisesta, ja oikean vastauksen saaminen on todella tyydyttävä tunne. Laskeminen myös toi vastapainoa pelkälle lukemiselle.
Tällä hetkellä olen toipunut solujakson alun tieto- ja opittavaksi tarkoitettu asia -shokista, ja päässyt ihan hyvin kiinni lukemiseen ja opiskeluun, eikä se loppujen lopuksi niiiiiin rankkaa olekaan, kuin olin kuvitellut. Kyllä sitä vapaa-aikaakin jää. Eri asia sitten on, ahtaako kalenterinsa täyteen kaikkea muuta tekemistä niin, että esim. tutoreiden teko jää edeltävään iltaan. Kyllä minäkin olen esimerkiksi viime sunnuntaina käyttänyt kuusi tuntia päivästä tutoreiden tekemiseen (eli itsenäiseen lukemiseen, kirjoittamiseen, videoiden katseluun...). Opiskelu on myös aika mukavaa siinä vaiheessa, kun asia on jollakin lailla jo ennestään tuttua, kuten solujakson asiat kokonaisuudessaan päällisin puolin ovatkin. Lukiosta tuttuja, eli pääsykoekirjojoista tuttuja.
Tästä päästäänkin varmaan siihen, mikä mielestäni on yksi kulmakivi kaikessa opiskelussa. Tämä ei ole itsekeksimäni lausahdus, mutta tiivistää aika hyvin sen, mitä itse ajattelen: Ulkoa opettelun niksi on se, että minimoi ulkoa opeteltavien asioiden määrän. Koskaan ei pitäisi yrittää opiskella asioita niin, että opettelee niitä ulkoa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tämä ehkä korostuu, ja ulkoaopeteltavien asioiden määrän minimoiminen myös helpottuu, kun on jo olemassa niin paljon aikaisempaa tietopohjaa. Jos joku on lukenut kognitiivista psykologiaa, niin varmaan skeemat ovat tuttu käsite. Uuden tiedon ymmärtäminen helpottuu, kun sen pystyy yhdistämään johonkin jo aiemmin opittuun käsitekokonaisuuteen. Ymmärtäminen vähentää ulkoaopettelun tarvetta. Asiat painuvat myös syvemmälle muistiin (omasta mielestäni, ei perustu tutkittuun tietoon tietääkseni!) kun ne ymmärtää vs. opettelee ulkoa. Silloin opittua osaa myös soveltaa, esimerkiksi juurikin lääkiksen pääsykokeessa, jotka ovat tähän asti ainakin perustuneet hyvin paljon tiedon soveltamiseen.
Voisin myös käyttää esimerkkinä itseäni. Tänä vuonna opiskelin lukion fysiikat ja kemiat ihan perinpohjaisesti. Ymmärsin kaiken lukemani, käytin siihen hyvin paljon aikaa. Vuosina 2008 ja 2009 hakiessani luin Galenosta, vain Galenosta, enkä ymmärtänyt kaikkea fysiikkaa ja kemiaa, mitä siinä esiintyi. Opiskeluni perustui suurelta osin ulkoaopetteluun. En päässyt silloin sisään, pääsin nyt. En tiedä miten olisi käynyt, jos olisin jo alunalkaenkin panostanut enemmän fy-ke:en, olisinko jo valmis lääkäri?
 |
| Puhkiluettu Galenos. Sisältä täynnä alleviivauksia ja marginaalitekstejä. Ulkoaopettelu ei kannata. |
Pääsykokeisiin viime keväänä lukiessani kirjoitin paljon muistiinpanoja, lähinnä kuitenkin suoraan kirjasta. Parempi tietenkin olisi kirjoittaa muistiinpanot vasta kun on asian lukenut kirjasta, omasta muistista, ja sitten lukea tekstit kirjasta uudelleen ja täydentää niitä omia muistiinpanojaan. Esimerkit myös ovat tärkeitä, ne auttavat asian ymmärtämisessä, ja soveltamisessa. Itse keksityt esimerkit ovat parempia kuin kirjassa annetut, koska niiden kautta opiskelija työstää oppimaansa asiaa. Jos jotain en pääsykokeisiin lukiessani ymmärtänyt, googletin ja etsin saman asian eri lähteistä mahdollisimman monella tavalla esitettynä. Joku voi esittää saman asian paljon selkeämmin kuin joku toinen. Sama tieto esitettynä eri tavoilla (esim. tekstinä, videona, kuultuna...) myös auttaa rakentamaan kokonaiskuvaa asiasta. Samaa meilläkin nyt on koulussa; sama asia toistuu tutor-keisseissä, itse opiskeltavana, mikroskopoinnissa ja luennoilla. Toimii!
Tärkeää on myös tosiaan se paljon mainostamani motivaatio oppimisessa. Motivoivaa voi tietenkin olla unelmien opiskelupaikka, mutta motivaatiota voi herättää paljon pienemmässäkin mittakaavassa esimerkiksi sillä, että haluaa selvittää jonkin asian. Joissakin oppikirjoissa ennen varsinaista tekstiä kappaleessa on "herätteleviä" kysymyksiä, kuten mistä sateenkaaren värit tulevat?, miksi veri on punaista? tai voiko ämpäri päässä sukeltaa?. Näiden kysymysten tarkoitus on herättää ajatuksia ja mielenkiinto tulevaa opiskeltavaa asiaa kohtaan. Vielä parempi on, jos keksit itse itsellesi motivoivia kysymyksiä, jos saat herätettyä halun oppia juuri se asia, mitä seuraavilla kirjan sivuilla käsitellään. Sama ajatus on meidän pbl:ssä. Käymme läpi "arvauskeskus"-tyylillä jotain ongelmaa, mistä emme tiedä etukäteen juuri mitään. Sitten opiskelemme aiheen herättämien oppimistavoitteiden/kysymysten ohjaamina itsenäisesti asioita, jotka opiskeltuamme tiedämmekin asiasta jotain! Varmaan jotkut turhautuvatkin siitä, että tutoreissa (eli siellä pbl:ssä) täytyy käsitellä keissiä ensin vain arvailemalla, mutta ainakin itsessäni se herättää halun selvittää asioita ja oppia!
Toiset oppivat tunteiden kautta, tekemällä, piirtämällä tai näkemällä. Itse olen osa näitä kaikkia. Hyvin usein yhdistän musiikin johonkin visuaaliseen kuvaan, tekemiseen tai ajatukseen, joka minulla on ollut viimeksi kun olen jonkun biisin esimerkiksi kuullut. Omaan visuaalisen/valokuvamuistin siltä osin, että muistan missä kohtaa esimerkiksi sivulla jokin asia on ollut. Kuvia ja kaavioita muistan myös jonkin verran, esimerkiksi silmät sulkemalla pystyn ne osittain ainakin visualisoimaan. Piirtäminen varmaan liittyy kokemusmuistiin. Myös pbl:ssä on tarkoituksena asioiden "kokeminen" potilastapausten kautta, jolloin ne ehkä jäisivät paremmin mieleen. En menisi vielä vannomaan tämän tyylin nimeen tässä vaiheessa pbl:n osalta, koska meidän potilastapauksemme eivät juuri liity nyt varsinaisiin sairauksiin.
Kokemuksen/kokemisen avulla oppivia suosittelen kyllä käymään iltalukion kemian tai fysiikan kursseja, mikäli siellä opiskelu on muutakin kuin luentoja tai etäopiskelua. Tietenkin iltalukio (tai miksei valmennuskurssikin) tarjoaa mahdollisuuden kysyä asioista, jotka jäävät epäselviksi (mitä itseopiskellessa ajoittain todella kaipasin!!), mutta mahdollisten tunnilla tehtävien (kemiallisten) kokeiden ja reaktioiden kautta asiat voivat myös jäädä mieleen paremmin. Myös tämä osuus jäi itseltäni kokonaan sivu suun, ja viime keväänä Heurekan tapaisessa tiedekeskuksessa (Saksassa tai Hollannissa) vieraillessani olin ihan innoissani virtapiiri-harjoituksista, jotka oli tarkoitettu lapsille. Kyseessä siis olivat ihan perus lamppu-patteri-virtajohdin -yhdistelmät, mutta joillaisilla en ollut koskaan saanut itse leikkiä. Sähköfysiikka olikin itselleni yksi hankalimmista aihealueista.
Iltalukio tai valmennuskurssi varmaan myös auttaa, jos on hankaluuksia lukurutiinin säilyttämisessä. Itselleni tämä ei kuitenkaan ollut mikään ongelma. Olen muutenkin innokas aikatauluttamaan kaikkea ja myös pitämään kiinni aikatauluista. Jos joku pääsykokeisiin lukija omaa samanlaisen OCD-käytöksen järjestelmällisyyden ja aikataulujen suhteen (esimerkiksi nauttii lukujärjestyksen suunnittelusta ja kalenteriin kirjaamisesta), niin suosittelen tekemään hyvän lukusuunnitelman, mielellään sellaisen, mihin voi jollain kivalla + -merkillä tai yliviivaten merkata ne asiat, jotka on jo suorittanut/lukenut. Itselleni myös tämä tuotti mielihyvää ja piti yllä motivaatiota :D
Itsehän harrastin viime keväänä liikuntaa 5-7 päivänä viikossa, lisäksi pidin aina vähintään yhden vapaapäivän. En myöskään lukenut päivässä kuin 5-10 tuntia, enimmäkseen klo 8-16 välisenä aikana. Pidän tärkeänä sitä, että elämässä on muutakin kuin pääsykokeisiin luku, ja että se muu on muutakin kuin lukemista. Aivojen täytyy saada levätä välillä. Silloin kroppa voi kyllä olla töissä, esimerkiksi pelata jalkapalloa tai tanssia tai mistä nyt vain itse tykkääkään. Kirjojen pariin on paljon kivempi palata kun on tehnyt välillä ihan jotain muutakin. Vanha ja varmaan aika kulunut lausahdus ihmisen fyysispsyykkissosiaalisuudesta on varmasti tuttu. Se on kuitenkin yhtä varmasti totta. Pääsykokeisiin lukiessa ei kannata unohtaa niitä fyysisiä ja sosiaalisia puolia itsessään, vaikka keskittyykin psyykkiseen (oppimiseen). Omalla kohdallani myös palkitseminen toimi motivaattorina. Esimerkiksi hyvin opiskeltujen tuntien jälkeen annoin itselleni luvan käydä ostamassa jotain hyvää (yleensä kiinalaista) lounaaksi. Ruualla palkitseminen on myös vähän petollista, siksi kannattaakin kiinnittää huomiota myös siihen fyysiseen puoleen ;)
Itsehän en ollut töissä pääsykoekevään aikana. Minulla ei myöskään ole lapsia tai mitään muita velvotteita. Uskon, että työssäolon ohessakin olisin pystynyt lukemaan, mutta en yhdessä keväässä. Pääsykoeurakka olisi silloin omalla kohdallani ollut pidempi, enkä tiedä, olisinko siihen sittenkään lähtenyt. En myöskään tiedä miten pienten lasten vanhemmat jaksavat opiskella, tai lukea pääsykokeisiin. Varmasti se on mahdollista, ja kyllähän siitä aina todisteita löytyy. Hatunnosto heille! Mutta muun elämän aikataulutukseen pääsykoeluku-urakan aikana en pysty antamaan neuvoja, valitettavasti.
 |
| Itse käytin näitä kertauskirjoina. Lisäksi kertasin laskemalla mm. farmasian ja DI:n pääsykokeita... ja tietenkin niitä vanhoja lääkiksen pääsykokeita. |
Toivottavasti tämä nyt taas avasi vähän lisää asiaa, tai antoi edes jotain vinkkejä pääsykokeisiin lukeville. :)
Vielä sen voisin sanoa, että jos opiskelet biologiaa Lukion biologia -kirjasarjasta, niin kannattaa vaikka kertausvaiheessa katsoa jotain muuta sarjaa. Itse en ainakaan löytyänyt Lukion biologiasta mitään tarkkaa selostusta soluhengityksestä, mutta sitä kysyttiin tämän kevään pääsykokeessa aika yksityiskohtaisesti, joten kaiketi se jossain muussa kirjasarjassa on vähän tarkemmin käsitelty aihe. Muutenkin, jos haluat opetella asioita hieman syvällisemmin kuin lukion bilsan kirjoissa, on se varmaan ihan fiksua, koska ne samat asiat tulevat sitten syvällisemmin seuraavana syksynä KUN pääset lääkikseen. Syvällisempi opiskelu voi myös auttaa aiheen ymmärtämisessä. Jos et halua mennä syvemmälle, ei hätää, ei tarvitse! En minkään mennyt :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti