Tulevat työttömät lääkärit?

Eilen olin FiMSIC:in (Finnish medical students' international committee) National meetingissä, eli valtakunnallisessa koulutustapahtumassa, jonka aiheena oli Terveyden tasa-arvo. Päivä sisälsi luentoja erilaisista otsikkoaihetta sivuavista aiheista ja erityisen mielenkiintoinen oli luento aiheesta Global clinic, eli paperittomien klinikka. Vapaaehtoistyö tällaisella klinikalla alkoi tuntua ihan houkuttelevalta vaihtoehdolta, kyllä se auttamisen halu siis on jossain selkärangassa. Tosin lääkärinä saa toimia "omalla ajalla" vasta kun on jo valmistunut lääketieteen lisensiaatti, joten itselläni tuohon on vielä pitkä matka. Hallitus ja eduskunta ovat ehtineet siihen mennessä varmaan säätää jo monet lait ja asetukset koskien paperittomia (eli siis niitä maahanmuuttajia, joille ei ole myönnetty turvapaikkaa esimerkiksi, ja jotka eivät ole sosiaalisen tuen tai perusterveydenhuollon piirissä millään lailla). Itseäni ainakin kiinnostaa juurikin se luovuus, mitä täytyy käyttää tilanteessa, jossa resurssit ovat rajalliset.

En kuitenkaan nyt ajatellut enempää pohtia eilisen päivän luentojen sisältöä, vaikka kyllä niistäkin saisi aikaan jos jonkinlaista syvällistäkin pohdintaa, ja kyllä ne herättivät paljon ajatuksia. Sen sijaan haluaisin nyt pohtia ajatusta, joka nousi esille (ehkä enemmänkin vitsin tasolla, mutta nousi kuitenkin) keskusteluissamme aamupalapöydässä ennen varsinaista päivän ohjelmaa. Tuleeko meistä sittenkin työttömiä lääkäreitä?

Paikalla koulutuspäivässä oli siis lääkisläisiä kaikkialta Suomesta, eli muista neljästä lääkiskaupungista. Suurimmaksi osaksi pöydässämme oli Kuopion lääkisläisiä, mutta jokunen myös Oulusta. Keskustelu kääntyi tietysti vastikää alkaneisiin opintoihin ja opetuksen sisältöön sekä eri kaupunkien lääkisten eroihin (tästäkin voisi kirjoittaa mielenkiintoisen postauksen). Vertailu avasi silmiäni sekä sen suhteen, että olen todella tyytyväinen päästyäni juuri tänne Tampereelle (koska tykkään pbl:stä ja muutenkin jaksomuotoisesta opetuksesta) sekä sen, että meitä oikeasti otettiin tänä vuonna sisään aika vähän.

Eiliseen päivään asti olin ajatellut, että 128 uutta opiskelijaa samana vuonna on aivan älyttömästi. Se on niin paljon, ettei kaikkien nimiä pysty mitenkään oppimaan tai edes kaikkien kanssa varmaan ensimmäisenä vuotena juttelemaan. Se tuntui niin isolta luvulta, että on ihme, että meille voidaan taata laadukasta opetusta kun "pienryhmät" ovat kooltaan 13 henkeä... Mutta. Kaikkialla muualla tänä syksynä aloittaneiden lääketieteen opiskelijoiden määrä on ollut paljon suurempi, 150 ja ylikin. Lisäksi muissa kaupungeissa on myös hammas- ja eläinlääketieteen opiskelijoita tämän lisäksi. Niin, ja ruotsinkielisiä lääkisläisiä. Eli todella paljon enemmän kuin meillä. Tampere kuulemma on vastustellut uusien opiskelijoiden sisäänottomäärien nostamista viimeiseen asti. En yhtään ihmettele miksi. Nyt jo mikroskopointitunneilla täytyy odotella ja tuijotella seinää kun preparaatteja ei riitä kaikille. Jossain toisissa kaupungeissa kaikki eivät pääse edes käytännön harjoituksiin (esim. juuri dissektioon), koska opiskelijoita on niin paljon (näin olen ainakin blogeista lukenut!).

Entäs sitten ne tulevat työpaikat? Tarvitaanko lääkäreitä oikeasti niin älyttömän paljon myös tulevaisuudessa, että on kannattavaa nostaa lääkiksen sisäänottomääriä jatkuvasti? Nyt kun Suomessa esiintyvää lääkäripulaa on paikattu ulkomaalaisilla lääkäreillä, niin pitääkö meidän valmistuttuamme sitten lähteä ulkomaille vuorostamme kun nuo ulkomailta tulleet ovat jo asettuneet aloille Suomeen ja vakinaistaneet paikkansa täällä? Tuleeko meistä lopulta sittenkin työttömiä lääkäreitä? Tai ehkei sentään työttömiä. Erikoistumaan ei tosin välttämättä pääse, ainakaan sellaiselle alalle, jolle haluaisi, jos sinne on paljon tunkua. Tai sitten pääsee, jonkun 10 vuoden odottelun jälkeen. Töitäkään ei välttämättä ole juuri siellä, minne on kotinsa ja elämänsä kuuden opiskeluvuoden aikana rakentanut. Voi olla, että työtä löytyy vain jostakin syrjäseudulta, pikkukaupungeista. Pitääkö sinne sitten raahata koko elämä ja mahdollinen perhe? Kovin ankeita uhkakuvia...

Mutta tällaisia ovat jopa professorit kuulemma maalailleet muissakin lääkiskaupungeissa. Millainen se tulevaisuus tuleekaan lopulta sitten olemaan? En tosissani kyllä ajatellut, että lääkäriksi valmistuttuani joutuisin olemaan koskaan työtön. Toisaalta, en näin ajatellut myöskään sairaanhoitajuudesta. Toisin kävi ainakin viime keväänä. En tiedä, koskeeko lääkärialaa samanlainen säästövillitys kuin hoitoalaa (tuskinpa!), että työvoimaa kyllä tarvittaisiin, mutta ei saa palkata. Voiko asia tulevaisuudessa olla näin? Onneksi lääkäri saa suhteellisen vapaasti harjoittaa ammattiaan, ja perustaa vaikka oman klinikan, jos ei muuta näytä löytyvän. Potilaita varmasti tulee olemaan jatkossakin. Ja onneksi olen myös sairaanhoitaja, ainahan voi sitten niitä töitä tehdä? ;D Ei kyllä kovin houkutteleva tulevaisuus kaiken sen opiskelun jälkeen...

Mutta miten paljon lääkäreitä oikeasti on varaa kouluttaa tulevaisuudessa? Miten paljon oikeasti jää eläkkeelle? Millaiseksi maailma muuttuu kun potilaat ovat yhä valveutuneempia sairauksistaan ja hoidostaan? Miten paljon lääkäreiden töitä siirretään sairaanhoitajille, ja miten se vaikuttaa lääkärien työllistymiseen tai ylipäätään siihen, tarvitaanko jossakin terveydenhuollon yksikössä lääkäriä ollenkaan?

National meeting -viikonlopun aikana kuultua: "Ennen oli kaikki paremmin".
Lausahdus alkaa tuntua melko paikkansapitävältä.


ps. Kotiin tuli ensimmäinen lääkärilehteni! Jeeeeeee!