Ruotsiärsytys

Ennaltaehkäisyä on opiskeltu nyt jo melkein kaksi viikkoa. Kolme vielä edessä. Ennaltaehkäisyn lisäksi puolella meidän kurssista on alkanut ruotsi. Pöydälläni komeileekin kirja Svenska för läkare ja kaksi muinaisjäänne-sanakirjaa, jotka lainasin kirjastosta kun sellaiset oli pakko viimeisimmälle ruotsin tunnille varata mukaan. Sanakirjat haisevat vanhalle painovuosi näyttäisi olevan 1971. Aion todellakin palauttaa ne piakkoin.

Ruotsin opiskelu ärsyttää jollakin tapaa nyt todella paljon. En koe, että opetus on varsinaisesti kamalan hyvää, ja lähinnä noiden sanakirjojen käyttöpakko vei ärsytykseni ihan uudelle tasolle. Minulla oli joskus sellainen pieni, taskukokoinen ruotsin sanakirja, mutta hankkiuduin siitä eroon pari vuotta sitten koska kuka muka nykypäivänä käyttää mitään painettua sanakirjaa kun kaikki tieto on netissä? Lisäksi meillä on käytössä MOT-sanakirjapalvelu sähköisenä yliopiston puolesta. Miksi ihmeessä siis pitää tunnille raahata painettu sanakirja??? Perusteluna tälle oli se, että meidän pitää osata käyttää sanakirjaa. Mutta hei haloo, kuka muka ei osaa? Ja miksi pitää testata opiskelijoiden taitoja asiassa, jolla ei nykypäivänä ole enää minkäänlaista merkitystä?

On todella rasittavaa kun asioita tehdään vain tekemisen vuoksi, eikä todellakaan mietitä syitä tehdä jotain. Jos opetussuunnitelma on peräisin jostain 90 -luvulta niin eikö olisi aika jo päivittää sitä? Mielestäni meillä lääkiksessä ainakin yritetään koko ajan kehittää opetusta muun muassa opiskelijoiden jaksopalautteiden perusteella, mutta kuulin jostain, ettei kielikeskus (joka meille ruotsin opetusta tarjoaa) edes ota palautetta vastaan. Jos tämä oikeasti on tilanne, niin siinä kyllä niin sanotusti lyödään kirvestä omaan nilkkaan. Toki eri kielten opiskelun pakollisuus tutkinnoissa varmaan takaa kielten kurssien opiskelijamäärät ja opetustarpeen jatkossakin, mutta vieroksun todellakin tuollaista kehitysvastaisuutta nykyaikana.

Ei ruotsin opiskelu kaiketi muilta osin niin kovin vanhanaikaista olekaan, mutta sanakirjaärsytys vain heittää nyt varjonsa kaikkeen muuhunkin ruotsiin liittyvään. Melkoista ärsytystä herättävät myös kotitehtävät. Näin 29 -vuotiaana en ehkä odottanut joutuvani enää "läksyjä" tekemään, korkeintaan ehkä auttamaan omaa lastani läksyissään joskus. Mutta niin vain kävi, että kahdesti viikossa saan nyt ruotsinläksyjä kotiin tehtäväksi. Tietysti myös lääkiksen tutoreiden (eli sen pbl:n) oppimistavoitteet voi mieltää läksyiksi, mutta ne sentään yleensä liittyvät lääketieteeseen ja ovat siksi mielekkäitä. Ruotsin osaltakin tietysti meille yritetään opettaa juuri niitä juttuja, jotka ovat tulevassa ammatissamme tärkeitä, mutten silti koe välttämättä tarvitsevani niitä asioita tai edes muistavani niitä enää siinä vaiheessa kun joskus urallani ruotsia tarvitsisin.

Turhautumiseen vaikuttaa varmaan myös se, että koen ruotsin opiskelun jotekin todella vaikeaksi. En oikein tiedä mitä minun kuuluisi varsinaisesti tässä kurssissa oppia, koska osaan jo ruotsia. Olen opiskellut sitä yläasteella ja lukiossa. Näistä opinnoista tietysti on jo yli 10 vuotta aikaa, joten varmasti paljon on päässyt unohtumaan. Olen kuitenkin opiskellut sitä myös Helsingin yliopistossa biologiaa opiskellessani ja ammattikorkeakoulussa, joissa yhteensä kaksi virkamiesruotsia on jo suoritettu. Olen myös käyttänyt ruotsia sekä työelämässä että vapaa-ajalla elämäni varrella. Vaihtelevalla menestyksellä, myönnettäköön. Mutta mitään varsinaisia kokonaisuuksia, joita minun tarvitsisi opiskella, en osaa nimetä.

Ruotsin tunnit ovatkin siis vain jonkin uinuvassa olevan kielitaidon herättelyä ja ehkä parhammillaan vanhan kertausta. Kertaus on kuitenkin myös hankalaa, kun ei oikein tiedä, mistä ottaa kiinni. Ruotsin kielitaito on tällä hetkellä jossain niin syvällä selkärangassa, että on vaikeaa hahmottaa omaa osaamistaan tai osaamattomuuttaan. Se on jokseenkin automaattista. Osaan mielestäni kirjoittaa ruotsia kieliopillisesti oikein, ainakin suurimmaksi osaksi. En kuitenkaan ole varma kaikista fraaseista ja lauserakenteista, mutta niitä on hankala mistään sanakirjasta tarkastaa... En kuitenkaan jaksaisi lähteä opiskelemaan koko kielioppia uusiksi, koska suurin osa siitä on ihan tuttua asiaa. Sanasto-osaamisessakin on paljon parantamisen varaa, mutta termien ulkoa opettelukin tuntuu turhalta, kun tiedän ne pian unohtavani kuitenkin.

Ruotsin opiskelu on minulle siis ehkä vähän niin kuin joutuisi opettelemaan kävelemään uudelleen. Kävelytaito on jo automatisoitunut ja harva osaa oikeasti selittää mitä kävellessä tapahtuu. Nyt pitäisi kuitenkin osata nimetä lauseen rakenteita ja prepositioita, vähän kuin joutuisi kävelyssä selittämään mikä lihas on työssä milloinkin ja miksi. Ja ehkä se kävely on ollut vähän vääränlaista ja kompuroivaa, mutta hyvin on pärjätty tähänkin asti.

Ruotsin osaamista voi varmaan verrata myös vaikkapa hiillokseen, josta saa vielä hienon roihun aikaiseksi kun vähän lisää puita pesään. Ehkä se ruotsin taitokin leimahtaa pian kauniiksi liekeiksi ja lämmittää tulevana talvena.