keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Hummani hei! - pari sanaa pääsykokeesta

Hei, nyt se on vihdoin ohi!! Luvut saavat teidän lääkishakijoiden osalta jäädä nyt ainakin muutamaksi kuukaudeksi joka tapauksessa. Jos tulos on positiivinen niin opinnot jatkuvat vasta syyskuun puolella (koska ekoina viikkoina ei oikeasti ole juuri mitään opiskeltavaa) ja jos koe menikin penkin alle, niin kyllä edessä pitäisi kuitenkin olla ihan ansaittu lukuvapaa loma. Itsekin pääsen pian lomalle, tarkemmin sanottuna huomenna. Mutta tämä ilta on teidän!

Kyllä aamulla jännitti. Jännitti pääsykokeeseen menijöiden puolesta, etenkin kun kurssimme whatsapissa laskettiin minuutteja kokeen alkamiseen. Puolen päivän jälkeen kyllä oikeastaan jännitti enemmän, koska olimme koesalien ulkopuolella odottamassa viattomia ehkä tulevia fukseja haastateltavaksi. Oli jännittävä nähdä millaista porukkaa siellä koetta tekemässä oli ja ketkä heistä (teistä) mahdollisesti saisimme syksyllä opettaa medisiinaritavoille. Jännitti myös se, miten ihmiset suhtautuvat meihin.

Itse ainakaan viime vuonna en halunnut puhua kenellekään kokeen jälkeen. Ei puhettakaan, että olisin osallistunut mihinkään Ohi On -bileisiinkään. Tosin silloin koin ehkä olevani liian vanha sellaisille. Mutta kiersin kyllä joka tapauksessa kaukaa valkohaalariset ihmiset yliopiston päärakennuksen käytävällä. Onneksi poistuinkin sivuovesta, koska tänä vuonna me ainakin olimme "vaanimassa" pääaulassa. En siis yhtään ihmettele, miksi jotkut eivät halunneet jutella meille, vaan ymmärrän sen täysin ja tiedän miltä kokeen jälkeen saattaa tuntua.

Aika monet kuitenkin olivat kokeen jälkeen ihan positiivisilla mielin ja useat väittivät koetta helpoksi. Ainakin pisteitä oli jaossa ihan hirveästi, joku taisi sanoa 250p. Raakapisterajat siis ovat varmaan aika korkealla. Yleensähän sisäänpääsyyn on vaadittu noin puolet pisteistä. Uskon, että kokeesta huolimatta tilanne on aika sama. Vaikka monet sanoivat kokeen olleen helppo, niin niin sanottiin myös viime vuonna, eikä koe mielestäni viime vuonna ollut mitenkään erityisen helppo. Ei kyllä vaikeakaan. Vuoden 2013 kaltaista hirviökoetta ei siis tänä vuonna ollut edessä.

Tänä vuonna kokeesta puuttui aineisto, mikä mielestäni on hyvä juttu. Myöskään pitkiä tehtävänantoja ei näyttänyt olevan, joten siinä mielessä kyllä koe varmaan oli helpompi kuin viime vuonna. Pikaisesti katsottuna tuntui olevan paljon laskuja ja todella inhottavan paljon ekologia -kysymyksiä, jotka taas olivat oikein mieluisia jollekin haastateltavallemme. Itse en usko, että olisin enää osannut laskea mitään. Etenkin käämimomentti -lasku näytti aivan hirveältä. Toisaalta en sen pahemmin kyllä kokeen tehtäviin syventynytkään, vilkaisin vain läpi. Ajattelin, että jossain kohtaa kesällä jos on tylsää, voisi kokeilla tehdä tuon kokeen ajatuksella että olisiko päässyt enää sisään :D Uskonpa, että en olisi.

Pääsykokeen teemana näytti tänä vuonna olleen hevoset ja ratsastus. Milloin selvitettiin varsan isää ja milloin rakennettiin hevostallia. Kysyimmekin lähes kaikilta haastateltavilta heidän mielipidettään hevosista. Soitimme myös hevosaiheista musiikkia yliopiston aulassa ihan vain kokelaita ilahduttaaksemme. Varmasti tästä saadaan revittyä huumoria myös jatkossa. Toisaalta taas joku ei ollut edes huomannut, että kokeessa olisi ollut mitenkään paljon hevosia...

Jännityksellä jään kyllä seuraamaan millaiseksi pisterajat muodostuvat ja ketä meille sisään oikein otetaan. Toivottavasti tänään tapaamistani ihmisistä mahdollisimman moni on meidän ensi syksyn fuksi ja toivottavasti teille kaikille jäi kuitenkin hyvä mieli kokeesta. Ensi vuonna sitten uudelleen, jos nyt ei tärppää. Mutta ensi vuoteen on vielä pitkä aika, joten nyt saa ihan oikeasti vain heittää hanskat naulaan ja korkkarit kattoon ja nauttia kesästä. Nyt ei enää tarvitse lukea ja stressata! Palkitkaa itsenne tästä valtavasta urakasta ja olkaa itsestänne ylpeitä.

2 kommenttia:

  1. Kirjoitin pitkän kommentin, mutta tenava pääsi väliin ja deletoi sen kokonaan :( pointtina oli kuitenkin, että tämän vuoden koe + tietysti ensikertalaiskiintiöt tuntui suosivan vahvasti suoraan lukiosta tulleita. Itse huomasin, kun tein vanhoja valintakokeita, että olen vahvimmillani juuri aineistopohjaisissa kokeissa, ja tämän vuoden koetta muistuttava v.2014 koe menikin kohdallani huonoiten (suhteessa siis sen vuoden pisterajoihin). Siksi olisin toivonut aineistoa tai muuten vaan jotain tuhottoman pitkää tehtävänantoa :D

    Mutta kyllä, olen ylpeä itsestäni ja tähänastisesta polustani. Lukiossa (9 v sitten) opiskelluista vain pakollisista fykebi-kursseista sh-tutkinnon ja työelämän kautta tähän on ollut pitkä taival. "Pienenä" haasteena myös perhe, kuopus ei ole vielä puoltakaan vuotta vanha. Eli ihme ei ole, jos ihan kaikki ei ole päähän tarttunut yövalvomisten ym. keskellä :D Kuitenkin laskin itselleni noin 145-155 pistettä (about 58%), kun viime vuonna vastaava prosenttini oli reilu 34%. Eteenpäin olen tullut kuin pieni veturi, nyt on aika levätä!

    Ja jatka ihmeessä kirjoittamista, ainakin minä olen saanut paljon potkua urakkaani lukemalla sinun "mutkaisesta polustasi" + tietenkin on mahtavaa, kun raotat vähän myös lääkisarkea :)

    Tää kommentti on nyt pitkä kuin mikäkin...

    t. Tinka, tuohon "Vuosi sitten tähän aikaan..."-postaukseen kommentoinut anonyymi nro 2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Vihdoin takaisin sivistyksen parissa.. olin tuossa mökillä, missä on niin huono verkko, etten viitsinyt alkaa kommentoimaan tänne (olisi käynyt varmaan samalla tavalla kun sun ekalle kommentille, joka katosi lapsesi toimesta).
      Joo, kuulin itsekin kyllä kommenttia, että oli ylioppilaskirjoitusmainen koe, eli varmaan toi sun kokemus, että suosi lukiosta suoraan tulleita, osui oikeaan.
      Mutta eihän sitä tosiaan koskaan tiedä :)

      Olet ilmeisesti saman tien kulkenut aika lailla kuin minäkin, kun minunkin yo-kirjoituksista on nyt 9v aikaa. Tosin lapsia en ole vielä ehtiny hankkia. On kyllä hatunnoston paikka, että olet pienen lapsen kanssa jaksanut pääsykokeisiin lukea! Ja hienoa kehitystä kuitenkin tapahtunut!
      Tämä kesä on joka tapauksessa nyt ansaittua lepolomaa.

      Jatkan kyllä kirjoittamista, ehkä tässä kesällä on aikaa pohtia myös jotain sairaanhoitaja lääkiksessä -näkökulmaa enemmän, kun en ehkä siitä ihan hirveästi ole sinänsä kirjoittanut...
      Mielelläni kuulisin myös miten sulle kävi kun tulokset tulevat :)

      Poista