sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Superlääkärit

Meidän kurssi on tehnyt sen taas! Ihan laatuluokan musiikkivideon opiskelijatyövoimalla ja ihan alusta asti itse. Noh, auto taisi olla vuokrafirmalta lainassa tosin..

Mutta pakko taas hehkuttaa täällä, kuten viime syksynä kun e-bileidemme yhteydessä tekemäämme Peto on irti -biisin parodiavideota. Tällä kertaa video tehtiin kakkosvuosikurssilaisten kandipotkaisia varten, mutta tällä kertaa aiheena ei ollut kurssimme eikä myöskään parodia, vaan biisi oli ihan meidän kurssilaistemme (ja parin ulkopuolisen apulaisen) tekemä ja esittämä ja vaikka musiikkivideo ehkä jonkinaisteinen pilke silmäkulmassa hienoine laina-autoineen tehtiinkin, niin on sekin ihan laatukamaa, eikä mikään vitsi.

Olen vain kovin ylpeä kurssilaisistamme, ideoista, kuvaus- ja kaikista siihen liittyvistä taidoista ja iloinen, että pääsin myös itse muutama sunnuntai sitten mukaan videon kuvauksiin Tays:n Silmäsairaalaan. Itse tosiaan vilahdan videolla vain hyvin nopeasti still-kuvassa. Miten joku osaa edes tehdä tuollaisia?

Tässä parin tunnin julkisuudessa oloaikanaan video on ehtinyt sekä ihastuttaa että vihastuttaa ihmisiä. Sen ei tosiaan ole tarkoitus olla mitenkään ylimielinen tai mitään, mutta hyvin paljon liioittelua on sitä kuvattaessa käytetty. Minullakin "lääkärinä" oli paksu meikkikerros, roikkuvat korvakorut ja kynsilakkaa. Että ihan tosissaan ei kannata kaikkea ottaa ;)

Tässä meidän Superlääkärit -videomme, olkaa hyvät:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti